Esittelyssä Temptech Brand Ambassador viinimestari Henri Pelkonen

Kuka on Henri Pelkonen?

Henri Pelkonen on syntynyt vuonna 1984 ja asuu aurinkoisessa Jalkarannassa, Lahdessa. Olen BBWINES OY:n myyntipäällikkö sekä viinimestari ja rakastava isä kahdelle kouluikäiselle lapselle.

Olen ollut osa BBWINES:n perhettä Peetu & Päivi Eklundin kanssa lähes 15 vuotta ja nähnyt muutoksen suomalaisten juomatottumuksissa niin ravintoloissa kuin kotioloissakin. Vapaa-ajallani valmennan reippaita nuoria jalkapalloilijoita, teen ruokaa ja käyn joogassa.

Kertoisitko hieman taustastasi?

Ennen siirtymistäni viinialalle kerkesin tekemään erilaisia B2B myyntitöitä niin radiossa kuin operaattoreillakin. Minulla on kaupallinen koulutus sekä omaan urheilutaustan myös nuoruudestani. Viinimestariopinnot suoritin vuonna 2016 mahtavan vuosikerran kanssa.

Olemme hyvin uteliaita tietämään, millainen työviikkosi viinimestarina ja viinin myyjänä on. Voisitko kertoa?

Mielelläni. Työviikkoni eivät koskaan ole veljiä keskenään, mikä onkin parasta tässä työssä. Monet työviikoistani kuitenkin muodostuvat vanhojen sekä uusien asiakkaiden aikataulujen ja tarpeiden mukaan. Käymme säännöllisesti kouluttamassa asiakkaidemme henkilökuntaa, jotta ravintola-asiakkaillamme on parhaat mahdolliset valmiudet tehdä onnistunutta viinien myyntityötä ravintoloissaan.

Tämän lisäksi kierrän ympäri suomenmaan ravintoloita ja työviikkojani värittävät myös erilaiset viinitastingit, messut, festarit sekä kissanristiäiset. Päivitämme myös jatkuvasti katalogiamme ja tuotekorttejamme, joten tietokoneen ääressä tulee myös viikoittain vietettyä aikaa. Saan myös ravintola asiakkailtani heidän ruokalistojaan, johon autan valitsemaan sopivat viinit kulloisellekin annokselle ja budjetille.

Mikä saa sydämesi sykkimään juuri Temptech – viinikaapeille, ja onko erityistä, jonka haluat nostaa merkin tuotteista esiin?

Sydämeni sykkii laadukkaille viineille ja samoin myös laadukkaille viinikaapeille. Oikea lämpötila on todella tärkeää niin ravintolamaailmassa, kuin kotioloissa, kun halutaan nauttia viinin optimaalisesta laadusta. Itselleni myös tärkeätä on viinikaapin helppokäyttöisyys, näyttävyys, sekä arvoviinien optimaalinen kypsyttäminen. Haluan nostaa esiin Copenhagen-sarjan juuri näiden edellä mainittujen seikkojen johdosta.

Tutustu BBWINES Oy kuluttajasivustoon viiniateljee.fi Etusivu | Viiniateljee

Ja BBWINES valikoimaan ja palveluihin osoitteessa Etusivu – BBWINES

Käytämme evästeitä saadaksemme verkkosivustomme toimimaan oikein, mukauttamaan sisältöä ja mainoksia, tarjoamaan sosiaaliseen mediaan liittyviä ominaisuuksia ja analysoimaan liikennettämme. Jaamme myös tietoja verkkosivustomme käytöstäsi sosiaalisen median, mainonnan ja analytiikan kumppaneillemme.